Sarvsalö-"åttan" (tai lyhyesti S8) on puolimaratoni joka juostaan Sarvisalossa, joka sijaitsee Loviisan kunnassa.
Sarvsalö-"åttan" (~ Sarvisalon kahdeksikko) on saanut nimenstä reitistä (katso reittikarttaa niin ymmärrät...). Kilpailun tärkein ajatus on antaa sohvaperunoille jotain minkä vuoksi harjoitella, jottei kesä menisi pelkästään kaljan ja makkaran parissa.
Kilpailussa on kolme sarjaa:
- Miesten puolimaratoni
- Naisten puolimaratoni
- Pariviesti
Pariviestissa juostaan puolimaratoni kahdessa osassa. Viestin ensimmäinen osuus on noin 14 km ja toinen osuus on noin 7 km.
Kaikki sarjat lähtevät samaan aikaan.
Tarkemman kuvauksen reitistä saat täältä.
Ensimmäinen Sarvsalö-"åttan" järjestettiin perjantaina 24. heinäkuuta 2003. Kilpailu saavuttu heti suuren suosion keräen katsojia ja osallistujia läheltä ja kaukaa. Sää oli juuri niin lämmin kuin kesällä olla voi, mutta kuitenkin suurin osa 27:stä osallistujasta pääsivät maaliin.
Ensimmäiset vuodet tapahtuma järjestettiin paikallisessa Café Oddaksessa (ei enää toiminnassa) jonka jälkeen se siirtyi "naapuriin" Ljungarsiin. Kymmenen vuotta tapahtuman perustajat jaksoivat vetää järjestelyjä jonka jälkeen Sarfsalö Ungdosmförening (SUF) otti ohjakset. SUF oli ollut mukana auttamassa järjestelyissä siitä saakka kun tapahtuma siirtyi Ljungarsin.
Tapahtuma on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa ja vuonna 2013 tehtiin tämänhetkinen osallistujaennätys kun 141 juoksijaa oli lähtöviivalla.
Tapahtumalle on siunaantunut hyviä kelejä läpi vuosien - tähän päivään saakka on vaan satanut kerran itse juoksun aikana.
Vuonna 2016 kokeiltiin chip (RFID) ajanottoa manuaalisen (ja joskus suhteellisen haastavan) ajanoton korvaajaksi.
Maailmanlaajuinen COVID-19 pandemia pisti keppejä rattaisiin vuosina 2020 ja 2021 kilpailun kohdalla. Kourallinen innokasta juoksijaa suorittivat kuitenkin reitin itsekseen 25. heinäkuuta (ja pitivät toki asianmukaiset suojaetäisyydet!), mutta virallisia aikoja ei rekisteröity.
Vuonnda 2023 kilpailuun lisättiin uusi lyhyempi 7 km matka (sekaluokka). Tämän luokan reitti seuraa täyden reitin "alempaa puoliskoa".
Näillä sivuilla löydät kuvia, tuloksia, tilastoja, reittitietoja ja muuta informaatiota Sarvsalö-"åttan" puolimaratonista.